|
13.05.2012 - 19:29
Äitienpäivänä herkuttelimme tällaisella kakulla. Täytteenä kakussa oli kuningatar-rahkaa. Pikku neiti taiteili kakun päälle pastaväreillä maalaten kirjoituksen sekä sydämen ja sienitalon. Ihanaa että hyvän seuran ja herkkujen lisäksi auringostakin on saatu nauttia koko päivä!
Hyvää Äitienpäivää kaikille äideille! 06.05.2012 - 22:41
Juhlinta jatkui vielä vapun jälkeenkin kun pidettiin vielä koulukavereille synttärijuhlat. Tein taas popseja dominokekseistä jotka päällystin valkosuklaan makuisella Simply Meltillä.
Tällä kertaa kakusta ei tehty pilkullista vaan päälle pursotettiin kermavaahtoa ja reilusti, pikku neidin toiveesta. Ajatuksena oli tehdä ruusukkeita eri väreillä mutta kiire kuitenkin yllätti joten kakusta tuli yksivärinen.
Kakussa vadelmatäyte ja kermavaahdon maustoin lemon curdilla. Tarjolla oli myös pientä suolaista ja piirakkaa mutta kuvaaminen unohtui kun piti tyttölaumaa vahtia...
Nyt on synttärit vihdoin juhlittu ja voikin alkaa suunnittelemaan Äitienpäiväksi herkkuja!
06.05.2012 - 22:27
Vappua vietimme kyläillen ja nauttien muiden tekemistä herkuista joten kotona tein vain näitä hauskoja donitsipopseja. Herkullinen ohje popsien tekoon löytyy Confetin blogista, täältä. Nam! 27.04.2012 - 22:28
Pikku neiti suunnitteli omia synttäreitään ja ilmoitti haluavansa pilkulliset juhlat. Confetista löytyi ihania pilkullisia kattaustarvikkeita joihin pikku neiti ihastui heti.
Tarjolla oli tietenkin pilkullinen kakku johon idea tuli kattaustarvikkeista. Täytteenä oli sankarin toiveesta mansikka-rahka. Kakun päällystin Satin Ice-sokerimassalla joka oli koostumukseltaan miellyttävää käsitellä ja maku ihanan vaniljainen.
Suklaiset minimuffinit kuorrutin mansikan makuisella Snip&Swirl-kuorrutteella ja koristeeksi laitoin sokerimassapaperista leikatut "ilmapallot".
Minimuffinsseja tuli vahingossa aika paljon joten osaan laitoin koristeeksi kakusta jääneitä värikkäitä sokerimassapalloja.
Tietenkin myös popseja oli pakko tehdä. Ne maistuivat suklaalta ja appelsiinilta. Kuorrutukseen käytin Candy Meltsiä sekä erivärisiä nonparelleja.
Kiitos ihanille vieraille, isoille ja pienille!
Onneaonnea omalle muruselleni!
17.04.2012 - 21:52
Pääsiäinen meni tänä vuonna lomaillessa, nauttien lämmöstä sekä auringonpaisteesta kaukana Suomesta. Kotimatkalla mukaan tarttui lentokoneesta ihania minikokoisia Oreo-keksejä, pakkohan niitä oli päästä maistamaan! Keksit ovat alunperin tulleet minulle tutuiksi mm. Bakerellan popseista ja oli hauskaa saada niitä nyt itsellenikin.
Tein niistä pikkuisia popseja kiinnittämällä keksin väliin pienen tikkarintikun. Kiinnitysapuna käytin sulatettua Candy Meltsiä. Osan popseista koristelin ja työkavereille veinkin töihin palatessani auringonpaistetta popsien muodossa...
17.04.2012 - 21:33
Confettiin tuli paljon ihania uusia muotteja ja oli aivan pakko saada itselleni korkokenkä-muotti! Tämän ensimmäisen korkokengän tein sokerimassan ja gumpasten sekoituksesta. Pelkästä sokerimassastakin kengän voisi tehdä mutta gumpaste tekee kengästä kestävämmän ja sekoitus toimi mielestäni hyvin. Kengän voi toki hyvin tehdä myös pelkästä gumpastestakin jolloin sen saa kuivumaan vielä nopeammin. Muottia oli helppo ja näppärä käyttää. Löydät muotin täältä. 30.03.2012 - 17:58
Kevät ja aurinko, ihanaa että pimeä talvi on jo takana päin. Vielä kun ne loput lumetkin sulaisi pois... Kesä jo mielessä väkertelin sokerimassasta kukkaruukun mihin istutin hortensioita. Hortensiat tein myös sokerimassasta, lehdet pursotin lehtityllalla royal icingilla ja kun ne olivat kuivuneet niin lisäsin ne kukkien joukkoon. 25.03.2012 - 16:12
Ystävän lapsi täytti jo 5 vuotta ja toiveesta tein hänelle prinsessalinnan. Täytteenä hedelmämousse ja päällinen sokerimassaa.
Tornit ovat vohvelitötteröitä jotka päällystin sokerimassalla ja niihin suihkautin kullan väristä kimallespraytä. Ennen kakun päällystämistä laitoin kakun reunoille kolme sokerimassasta tehtyä pötkylää joista tuli osittain tornien pohjat. Ne olisi voinut tehdä myös itse kakusta tai vaikkapa kekseistä pinoten mutta tällä kertaa tällainen ratkaisu. Tarkoitus oli tehdä tornit kakun päälle mutta otin varman päälle että kakku pääsee perille varmasti ehjänä.
Linnan seiniin painoin marsipaanityökalulla tiiltä muistuttavia kuvioita ja lopuksi tietenkin reilu suihkaus kimalletta koko kakun päälle. ONNEA SARALLE! 25.03.2012 - 15:57
Pieniä sienitaloja vaikkapa Smurffeille. Smurffinkin koitin sokerimassasta pyöräyttää mutta pikku neidiltä tuli heti tuomio ettei ole yhtään oikean näköinen, ihan liian pullukka...
"Sienet" tein suklaakakusta paistamalla ne tällä vuoalla, päällinen ja koristeet sokerimassaa. 17.03.2012 - 16:56
Confettiin tuli ihania uusia mini-muffinivuokia (täällä) ja sain heti idean käyttää niitä tällaisiin popseihin. Sitruunapopsit: n.150g vaaleita sitruunatäyte-keksejä n. 50g maustamatonta tuorejuustoa sitruuna-aromia tai raastettua sitruunan kuorta maun mukaan, itse halusin voimakkaamman sitruunan maun. Kuorruttamiseen käytin vaaleanpunaista Candy Meltsiä sekä sokerirakeita.
Kun popsit oli valmiina tikkarintikkujen päässä kuorrutettuna niin tein muffinivuokien pohjaan pienen reiän ja pujotin ne popsin alle.
Päähän tuli näitä tehdessä jo uusia ideoita joten kukkapopseja näkyy täällä varmasti myöhemminkin.
17.03.2012 - 16:40
Iski vimma kokeilla erimallisia popseja ja muotoilin näistä pupun mallisia. Popsit tein tavallisista dominokekseistä ja tuorejuustosta. Kuorrutus valkoista Candy Meltsiä. Korvat Candy Melts-napeista leikatut palat jotka upotin pupun päähän ennen kuorrutusta. Olisin halunnut pidemmät korvat mutta en äkkiseltään keksinyt miten olisin sellaiset saanut. Sokerimassasta tietenkin olisi voinut tehdä mutta en nyt malttanut siitä alkaa väkertämään ja kuivattelemaan niitä. Nenäksi laitoin sydän-koristerakeen ja elintarviketussilla piirsin yksityiskohdat. Tarvikkeet Confetista. 11.03.2012 - 19:38
Ystäväni pyysi minua tekemään heidän sukujuhliinsa kakun jossa olisi päällä suvun vaakuna. Ihan putkeen ei kakkujen teko mennyt, varsinkaan tuon vaakunan. Kaksi ensimmäista hajosi palasiksi. Melkein luovutin ja kerroin jo että kakun päälle ei varmaan tulekaan vaakunaa. Harmitti kuitenkin niin että edellisenä iltana päätin vielä kokeilla eri massasta jota on vaikeampi leikata pikkutarkasti mutta kestäisi nostamista paremmin. Lopulta kakku saikin siis päälle sukuvaakunan ja minä sain huokaista helpotuksesta.
Koristeessa käytin FunCakesin sokerimassaa, tomuväriä sekä hopeamaalia. Kakku päällystetty sokerimassalla.
Vaakunakakun lisäksi tein myös kaksi muuta kakkua joihin koristelin vain päälliset kuvioalustan avulla vadelman makuisesta massasta. Niihin kakkuihin pursotettiin kermat paikan päällä.
|
Kirjoittaja
Saan kummallisia vimmoja kakkujen tekoon ja päästäni löytyykin paljon kokeilemattomia ideoita joita sitten vimman iskiessä yritän toteuttaa. Usein kakkujen ja koristeiden valmistuksessa assistenttinani toimii pikku prinsessani. Lähinnä täältä löytyy erilaisia kakkuja, mutta myös muita leipomuksia ilmaantuu säännöllisesti silloin tällöin. Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 Sivut
Tirkistelijälaskuri
21.4.2008 alkaen
Muita mukavia blogeja!
|